sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Otsikoton julkaisu

:D Hih! En niin millään keksinyt otsikkoa tälle postaukselle, joten ei sitten väkisin väännetä...

Tälle viikonlopulle sattui parin kakun teko; siskon pojan synttäreille sekä miehen siskon tytön synttäreille. Hämähäkin seitti-kakku oli muuten ok tehdä, mutta pikeeri oli liian löysää ja valui/levisi tuolla tavalla ikävästi. Mustaa vaan on niin vaikea tehdä jotta siitä saisi mustaa eikä harmaata. Laitoin pikeerin sekaan lakukastiketta, mutta eihän sitäkään voi hirveästi laittaa ettei koostumus muutu liikaa. 

Heppakakun kanssa taas kävi kömmähdys kun kostutusmaitoa sisältänyt astia kaatui ja kasteli pohjaa ihan olan takaa :(  Kakku valuttikin ikävästi ja oli mielestäni alimmasta kerroksestaan liian märkä. Sankarin toiveitakaan en tässä pystynyt täyttämään kuin siinä, että kakussa nyt ylipäätään oli heppa, tai ainakin olevinaan- heppa. 

Kummassakin kakussa vaalea peruspohja, kostutus vaniljamaidolla sekä täytteenä mansikkaviipaleet ja mansikkamousse sekä toisessa kerroksessa suklaatäyte. Eristeenä sveitsiläinen marenkikreemi ja massana sokerimassan/kaulintamassan seos (onko noilla käytännössä mitään eroa, kuka tietää?)







1 kommentti:

  1. Kiitos vielä kakusta!
    Harvinaisen tyytyväine oli herra, ja jotenkin aattelin noiden seittien kuuluvan olla noin :D

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...