sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Pienen "nimettömän" kakut

Sain kunnian tehdä ristiäiskakut pienelle pojalle. Äidin toiveena oli jotain klassista, yksinkertaisen tyylikästä ja hän antoikin minulle muutaman mallikuvan mieltymyksistään. Hyvin pitkälle niiden perusteella, vain vähän varioiden, toteutin tämän sinisen "pääkakun". Sankarin nimikin tähän oli tarkoitus laittaa, mutta sitä vanhemmat eivät olleet vielä päättäneet kakuntekoiltana eikä ristiäispäivän aamunakaan, joten sen suhteen jouduin vähän muuttamaan koristelua.

 Toisena toiveena oli kermainen mansikkakakku jolla juhlistettiin sitten samana päivänä kahden isomman sisaruksen synttäreitä. Oma pää ei tuottanut mitään uutta koristeluideaa enkä halunnut tehdä perinteistä mansikoilla peitettyä kakkua, joten rohkeasti lainasin koristeluideaa Huumorinkukka-blogista. Harmittavasti kerma meni aavistuksen "yli" joten tasoitus oli haasteellista ja tuossa reunassa näkyykin tuollainen ärsyttävä "röpö". Muuten tykkäsin.





Sinisessä kakussa täyteläinen suklaakakkupohja, kermakakussa tavallinen sokerikakkupohja. Kostutus vaniljmaidolla, täytteenä tuoreet mansikat sekä vaniljakreemijauheella maustettu/tukevoitettu kerma-vaniljarahkaseos. Sinisessä kakussa eristeenä sveitsiläinen marenkikreemi ja pinta sokerimassaa (nauha kaulintamassaa). Kermakakku kuorrutettu vispikermalla.

1 kommentti:

Kiitos viestistäsi!

Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...