sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Rippikakut Juulille

Tälle päivää tein rippijuhliin kakut, yhden ison levykakun ja pienemmän gluteenittoman version. Toiveissa oli kermakakku mansikkamoussetäytteellä, johon tilaajat tykästyivät jokunen vuosi sitten kun tein heidän vanhemmalle tyttärelleen rippikakut. Muita toiveita ei ollut, ainoa vinkki että sankari tykkää keltaisesta. Kermakakusta poikkesin kuitenkin sen verran, että päällisen kuorrutin sokerimassalla. 




                                                   Onnea Juulille!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Suklaiset ylioppilaskakut

Nuorimman veljeni ylioppilasjuhlia juhlittiin kohta parisen viikkoa sitten. Mika toivoi juhliinsa samanlaisia kakkuja kuin siskollemme tekemäni hääkakut jokunen vuosi sitten (juu, kyllähän minä muistan montako vuotta sitten, en vain nyt halua sitä kaikille kertoa...), ainoa poikkeus oli, että näihin tein suklaapäälliset. 

 Sisältönä näissä siis täyteläiset suklaakakkupohjat, kevyt kostutus vaniljamaidolla ja täytteenä mustaherukka-valkosuklaatäyte. Suklaaganachekuorrutuksen alla marenkikreemi. Kakkuja oli kaikkiaan neljä samanlaista, kyllähän niitä yli jäi yks kokonainen ja yks kakku osittain, mutta liian kanssa aina pärjää :) Onnea vielä Mikalle ja lykkyä pyttyyn jatko-opintojen kanssa!


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Vino kerroskakku ristiäisiin

Pari vuotta sitten sain kunnian tehdä hääkakut nuorelleparille. Suunnittelimme silloin vinot ns. topsy turvy cake (vinksin vonksin) kakut hieman rennommalla ja iloisemmalla tyylillä. Nyt parin saatua pienen pojan he halusivat ristiäiskakun samaan tyyliin. Jännitystä oli kyllä ilmassa, koska kakkuilua ei ole nykyään ollut niin tiuhaan tahtiin mitä jossain välissä ja kaiken lisäksi nämä vinot kakut ovat hiukan erilaisia tehdä. Muutamista kommervenkeistä ja virheistä huolimatta olen kuitenkin suht tyytyväinen lopputulokseen. Jos nyt jotain parannusta haluais, niin noita kerroksia pitäis tehdä vielä enemmän kalteviksi, jotta näyttäis enemmän siltä, että ne valahtaa alemman kakun sisään. 

Tässä kuitenkin lopputulos:




Samoin kuin hääkakuissa aikoinaan, oli näissäkin täyteläiset suklaakakkupohjat ja välissä mansikkaviipaleita sekä kerma-vaniljarahkaseosta. Ja hyvin oli kuulemma maistunut, kiva juttu!


Kukkamalja

Eräälle tuoreelle ylioppilaalle ostin lahjaksi Kastehelmi-maljan ja tein siihen asetelman krysanteemista, öööh noista vaaleanpunaisista kukista :D ja luonnon antimista: koivunoksista, kastehelmistä, mustikanvarvuista ja valkovuokoista.

Onnea vielä kaikille uusille ylioppilaille!



Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...